+ 45-vuotiaan naisen elämää

Minä en voi ymmärtää naisten välistä kilpailua joka helvetin asiasta. Vaikka olen ihan tavallinen suomalainen nainen ja itse en nää itsessäni mitään sellaista mille pitäisi olla kateellinen niin silti olen usein tuon kateudenkohteena saanut olla. Jokainen ihminen luo oman tiensä ja kulkee sen jos täytyy alkaa muita kadehtimaan niin se ei todellakaan ole sen kadehdittavan vika. Jos omassa elämässä menee huonosti niin silloin pitää katsoa peiliin ja miettiä mitä minä voisin tehdä että olisin onnellisempi eikä niin että vittu kun tuolla yhdellä on kaikki niin hyvin niin pitääpä ilkeillä sille. Voin sanoa että ilkeily ja kaikenlainen pahansuopasuus toista ihmistä kohtaan tulee kyllä itselle moninkertaisesti takaisin.

Mutta kokeileppa hymyn ja ystävällisyyden voimaa. Ota kohteeksi vaikka juuri se työpaikan hapannaama jolta et ole kertaakaan kuullut hyvää sanaa. Sano Huomenta, hymyile, tee joku pieni palvelus, ojenna kynä, poimi lattialta hänen pudottamansa tavara, hymyile, huomioi. Lipevä ei tarvitse olla, tee vain sen verran kuin tuntuu luonnolliselta. Joskus alkuun pääseminen on vaikeaa jos toinen on tosi ärsyttävä, epämiellyttävä, mutta voin sanoa että pian alat nähdä tuloksia niin hänessä kuin itsessäsikin. Epämielyttävä ja ärsyttävä ei olekkaan enää niin epämiellyttävä ja ärsyttävä. Saat nähdä että jokaisessa meissä löytyy se inhmillisempikin puoli.

Olen miettinyt vasta työpaikkaa vaihtaneena että syntyykö enää tämänikäisenä uusia ystävyyssuhteita työpaikalla? Muutin kuukausi takaperin paikkakuntaa ja vanhat rakkaat ystävät jäivät muutossa satojen kilometrien päähän. Entisellä työpaikalla meillä oli usein perjantaisin tapana mennä parille oluelle työpäivän päätteeksi. Nyt tuntuu että kaikilla on kiire viikonlopun viettoon eikä kukaan ennätä lähteä edes lasilliselle tai vaikka kupposelle. Entisen työporukan kanssa teimme myös muutaman kerran vuodessa yhdessä risteilyn. Nämä kaikki yhteiset työpaikan ulkopuolella vietetyt hetket nostivat yhteenkuuluvuutta ja toisesta välittämistä. Työajan ulkopuolella kuitenkin ihminen on aivan erilainen kuin työpaikalla, jossa usein kilpaillaan vähän kaikesta. Luulen myös, että entisessä työpaikassa töiden ohjaus ja suorittaminen olivat vähemmän itsekeskeistä kuin nykyisessä. Toisaalta pitää ottaa huomioon että olen ollut vasta niin vähän aikaa tässä nykyisessä työpaikassa etten ole vielä sisäistänyt sen kaikkia pelisääntöjä ja tapoja. Joskus vaan tuntuu että työtoverin lynnkkaus on päivän ainoa suuri saavutus joillekkin ihmisille. Työhyvinvointi ja työssäviihtyvyys kulkevat kuitenkin aina käsi kädessä.

Minulla  alkoi ensimmäiset vaihtarioireet noin parivuotta takaperin. Kuukautiset saattoivat olla poissa puolivuotta ja tulla takaisin muutamaksi kuukaudeksi ja hävitäkseen taas puoleksivuodeksi. Se ei minua pahemmin häirinnyt päinvastoin helpotti vain elämää. Kunnes viime syksynä alkoi tulla ensimmäisiä merkkejä kuumista aalloista. Oireet alkoivat varkain, huomasin varsinkin että jos sattui tilanteita joissa jännitin vähänkin niin ensin rintaa alkoi puristaa, sydän tykytti,hiki nousi pintaan ja hetkessä olin aivan punainen kasvoiltani ja hiestä märkä. Söin aikani  Tohtori Tolosen LadySoijaa ja sillä oireet hävisivätkin kokonaan. Keväällä lisäsin hikijumppaa liikuntaani ja jossain vaiheessa huomasin pärjääväni ilman LadySoijaa, kuumia aaltoja ei enää tullut. Tänä syksynä olen sairastanut useamman flunssan ja joutunut väkisinkin vähentämään liikunnan määrää. Nyt noin kuukauden verran on taas ollut aaltoja. Uskon ja toivon että aktiivinen hikijumppa pitää aallot loitolla ainakin jonkin aikaa. Toivon että en tarvitse koskaan turvautua hormonihoitoihin mutta aaltoja välttääkseen tekee mitä tahansa. Toiset on kertoneet aalloista jotka yllättävät yöllä ja saavat koko sängyn lainehtimaan. Minulla ne tulevat aina päivisin ja usein julkisilla paikoilla ja vielä niin että varmasti kaikki huomaavat. Olisi kiva kuulla muiden  vinkkejä näiden kuumien petojen kohtaamiseen?

10-vuotiaana sitä toivoi että olisipa jo kaksikymppinen, elämä olisi itsenäistä ja vapaata. Kaksikymppisenä toivoi että olisipa jo kolmekymppinen, vakiintunut parisuhde, lapset ja omakoti. Kolmekymppisenä ajatteli olispa jo nelikymppinen, lapset olisivat jo isoja, ei yövalvomisia, ei rahahuolia. Ja nelikymppisenä huomasi kuinka katoavaista elämä onkaan olisi pitänyt nauttia enemmän joka hetkestä minkä eli mutta aika meni liikaa kaikenlaiseen suorittamiseen, piti hankkia ammatti, tehdä lapset, rakentaa koti, kerätä kaikenlaista mammonaa jota ilmankin olisi tullut toimeen. On tullut aika vaihtaa suuntaa ja vihdoinkin pysähtyä ja nauttia siitä mikä on tärkeää. Tervetuloa jakamaan kanssani mielipiteitä ja kokemuksia kaikesta siitä mikä on teille tärkeää aikuiset naiset.